torstai 11. lokakuuta 2018

Tyynytaisto

Olen ehkä vähän kaheli.

Mun tarkoituksena on tehdä jokaiselle vieraalle oma, personoitu ja nimikoitu istuintyyny. Jep. Jokaiselle. Tyynyt odottaisi sitten kunkin penkillä ja toimisivat samalla sekä paikkakortteina että yleisilmeen luojina ja koristeina. Pyllynpehmikkeinä toki myös.

Tässä kohden pitää tunnustaa, että idea ei ole mun oma, vaan törmäsin toiseen yhtä kaheliin morsiameen joskus kauan sitten Eilen tein -blogissa. Tai oikeastaan Hanne oli vielä aika paljon kreisimpi, koska heillä vierasmäärä oli tripla. Nostan hattua. Tuollaisista Hannen tasoisista tyynyliinoista meidän vieraiden on tosin turha haaveilla, sillä mun painotaidot loppuu kesken. Meidän versio on enempi tilkkutäkkimäinen. Olenkin hamstrannut vanhempien ja isovanhempien luota erinäisiä tilkkupaloja ja vanhoja verhoja, joista kursin kokoon tyynyliinoja. Nimikointi tapahtuu sitten kirjoen, kangasväreillä painaen tai kirjaimia ommellen.

JYSKin myyjää hymyilytti aika leveästi, kun kerrottiin, että otettaisiin näitä teidän sisustustyynyjä 40 kpl (vieraslista tosin paisui tämän jälkeen ja pitänee hakea täydennystä). Mietin, että pitäisikö kertoa mihin tarkoitukseen nämä tulee, mutta sitten ajattelin, että myyjällä on ehkä hauskempaa oman mielikuvituksensa kanssa. Tyynyt tosiaan maksoivat 2€/kpl, joten aivan ilmaisiksi näitä en voi väittää. Perustelin hankintaa kuitenkin itselleni (ja Henkalle) tyynyjen monitarkoituksellisuudella, ja lisäksi lähtökohtaisena ajatuksena muut tykötarpeet ovat jo olemassa.

Alunperin olin luokitellut vieraslahjat turhakeosastolle ja ei meidän häihin -kategoriaan. Meillä ei kuitenkaan ole tarkoitus säilöä tyynyjä häkkivarastossa enää häiden jälkeen, joten toive on, että jokainen vieras vie omansa mukanaan. Kappas keppanaa ja hupskeikkaa, yhtäkkiä onkin vieraslahjat. Tästähän saa sitten tulevaisuudessa oikein mukavan kuurupiiloleikin, kun meidän vieraat joutuu hakemaan tyynyt kellarikomerosta näytille joka kerran, kun odottavat meitä kylään. Ähäskutti. No ei vaineskaan, en ihan aikuisten oikeasti pahastu, jos tyynyt päätyvät loppusijoitukseen mökin vintille. Kunhan ne eivät ole meidän varastossa enää heinäkuun jälkeen.

6 kommenttia:

  1. Tosi hauska idea! Tykkään itse just tämmösistä ideoista, joilla pystytään yhdistämään monta käyttötarkoitusta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin aika innoissani tästä projektista, vaikka siinä onkin jonkun verran hommaa. 😄

      Poista
  2. Äärimmäisen hauska idea! En ole ikinä kuullutkaan eikä olisi tullut ikinä itselle mieleenkään, mutta aivan superhyvältä kuulostaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja syvä kumarrus Eilen tein Hannen suuntaan, jolta idean varastin! Toivotaan, että lopputulema vastaisi edes jokseenkin visiota. 😄

      Poista
  3. Moi Tuuli! Kahlasin blogiasi läpi ajatellen, että sopivassa kohtaa pakko kehua sun huikean hauskaa kirjoitustapaa ja ihan mahtavan persoonallista otetta! Ja tässä postauksessa se kyllä tulee esiin ihan mahtavalla tavalla!

    Ajatus teidän tyynyjä täynnä olevasta häkkivarastosta on aika muikea, voin vaan kuvitella, mitä naapurit miettivät �� Tsemppiä projektiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos huikeista kehuista ja kiva, että tykkäät!

      Tyynyprojekti etenee ihan muikeasti, että eiköhän tästä vielä joku kaunis päivä valmista tule. :)

      Poista